Täällä sitä ollaan edelleen 🙂 Pari vuotta on mennyt opiskellessa ja muutama vuosi ainakin vielä edessä. Ja samalla on pyöritelty tätä yritystoimintaa ja perhejuttuja. Olen muistanut kyllä lomaillakin, eihän sitä muuten jaksaisi. Pitopalvelutilaisuuksien määrän olen puottanut puoleen, koska opiskelu vie aikamoisen ajan kotona sekä joka toinen viikko kolme päivää menee opiskelupaikkakunnalla. Suurimmaksi osaksi on hääjuhlien  sekä yrityksien illanviettojen ruokapuolta hoideltu.  Ajatuksissa on ollut muuttaa yritystoimintaa jollakin tapaa, joitakin ajatuksia päässä pyörii, saa nähdä toteutuuko niistä mikään… 😀 Myös keittiötilan vuokraaminen ulkopuoliselle on käynyt mielessä. Silloin olisi opiskelujen ajan aikaa miettiä, mihin suuntaan elämässä suuntaisin. Mutta edelleen juhlia tehdään eri tiloissa tai syömisiä voi tilata noudettavaksi keittiöltä, toimitustakin voi kysäistä.

Hyvää syksyä kaikille ja makoisia hetkiä 🙂

 

kuppikakkut